Näkökulma: Päättäjät ovat Suomen röyhkein yhteiskunnantukien käyttäjä

Säästäminen ei ole ongelma, jos sitä tehdään oikeudenmukaisesti. 

Kello 20:00. Teksti: Nina Laakso/ 24-verkkolehti

Suomen hallitus on julkaissut uudet säästökohteensa, ja mitäpä muuta ne voisivat olla kuin tutut ja turvalliset heikommassa asemassa olevat kansalaiset, tällä kertaa ikäihmiset, vammaiset ja lastensuojelu. Kun leikkauslistoja laaditaan, tuntuu että laskukone surraa vain heikoimpien kohdalla. Toisaalta, kansanedustajien omiin etuihin ei tietenkään kajota, sillä niistä ei ilmeisesti voi leikata. Kansanedustajien verottomat kulukorvaukset ja puoluetuet pyhitetään kuin kansallisaarteet, joita ei säästölinjalla rohjeta edes vilkaista. 

Meille kerrotaan, että "yhteiskunnan varoja on leikattava". Mutta kenen varoja oikeastaan leikataan? Ei ainakaan niiden, joiden kuukausipalkkio ylittää 7 500 euroa ja jotka saavat verottoman asumislisän pääkaupunkiseudun kakkosasuntoihinsa, lähes 2000 euroa, tuloihin tai asunnon kokoon katsomatta. Tavallinen työssäkäyvä kansalainen maksaa oman asuntonsa ja työmatkansa omasta pussistaan, mutta kansanedustajalle sama tilanne on täysin mahdoton ajatus. 

Suomessa puoluetukeen uppoaa yli 34 miljoonaa euroa vuodessa – summa, jolla saisi paljon hyvää aikaan esimerkiksi vanhustenhoidossa tai vammaispalveluissa. Mutta ei, tämä raha menee puolueiden viestintään ja toimintaan, eli käytännössä siihen, että osataan haukkua toiset ja kehua itsenä parhaaksi vaihtoehdoksi. 

Tämä ei ole pelkkää arvostelua – nyt tarvitaan myös ratkaisuja. Ensimmäisenä olisi kohtuullista, että kansanedustajien etuja leikataan samassa hengessä kuin kansalaisilta. Voidaan vaikka aloittaa puoluetuista ja siirtyä Ruotsin malliin, jossa kansanedustajat saavat valtiolta työasunnon ilman erillistä verotonta tukisysteemiä. Verorahoilla, yhteiskunnan tuella ei tulisi kenenkään pystyä kartuttamaan omaa omaisuuttaan. Sen jälkeen voitaisiin katsoa, onko todella tarpeellista leikata lastensuojelusta tai vammaispalveluista.

Säästäminen ei ole ongelma, jos sitä tehdään oikeudenmukaisesti. Mutta nykyinen linja – jossa tavallisten kansalaisten odotetaan kiristävän vyötä, kun taas päättäjien vyönsolki kiiltää kirkkaampana kuin koskaan – on kaukana reilusta. Ehkei olisi liikaa vaadittu, että myös päättäjät osallistuisivat Suomen talouden pelastustalkoisiin. Kansanedustajan ja ministerien työ on varmasti raskasta, mutta niin on monen muunkin työ.

Kyllä Suomi nousuun saadaan, mutta ei tallaamalla ne kaikista heikoimmat maanrakoon.